Jätehuoltoyhtiöiden ja St1:n selvitys uudesta jätepohjaisen etanolin Bionolix-valmistusyksiköstä jatkaa seuraavaan vaiheeseen
Eteläisen Suomen kuntien omistamat jätehuoltoyhtiöt Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy, Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy, Rosk’n Roll Oy, Rouskis Oy sekä Turun Seudun Jätehuolto Oy ovat selvittäneet yhdessä St1 Biofuels Oy:n kanssa mahdollisuudet käsitellä alueidensa asumisen ja julkisen toiminnan biojätteet liikenteen polttonesteenä käytettävän etanolin valmistuksen raaka-aineena. Selvityksellä jätehuoltoyhtiöt etsivät kokonaisuuden kannalta parasta ratkaisua vastuullaan olevien biojätteiden käsittelyyn.
Saadut tulokset tukevat vuoteen 2016 ulottuvan valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteita, joiden mukaan yhdyskuntajätteestä hyödynnetään kierrättämällä vähintään 50 prosenttia ja energiana noin 30 prosenttia. Selvityksessä kartoitettiin hyödynnettävien biojätteiden laatu, määrä ja saatavuus sekä arvioitiin keskenään eri sijoituspaikkavaihtoehtoja mahdolliselle uudelle etanolin tuotantolaitokselle kokonaislogistiikka, ympäristövaikutukset ja kokonaistalous huomioiden.
Mukana olleiden jätehuoltoyhtiöiden alueilta kerättävissä oleva biojätemäärä on noin yhteensä 30.000 – 35.000 tonnia vuodessa. Selvityksen mukaan laitoksen sopivin sijoitusalue on Lounais-Suomessa, mihin eniten vaikuttaa eri alueiden kerättävissä olevien biojätteiden määrät yhdistettynä kuljetusten aiheuttamiin kustannuksiin ja ympäristövaikutuksiin. Jätemarkkinan, jätteenkäsittelyteknologioiden sekä eri käsittelyvaihtoehtojen sivutuotemarkkinoiden ollessa hyvin voimakkkaassa kehitysvaiheessa, hankkeen osapuolet näkevät tarpeelliseksi jatkaa selvitystyötä.
Työn seuraavassa vaiheessa selvitetään yksityiskohtaisemmmin Bionolix™ -laitoksen sijoituspaikan valintaan vaikuttavat alueiden infrastruktuuri, energia-integraatiomahdollisuudet ja kehityssuunnitelmat. Lisäksi selvitetään laitoksen tuottamien sivutuotteiden markkinat, kannattavuus sekä niiden vaikutus sijoituspaikkaan.
St1:n jätepohjaisen etanolin tuotantoverkosto käsittää tällä hetkellä jo seitsemän tuotantolaitosta eri puolilla Suomea.
Selvityksen konsulttina toimii JS-Enviro Oy.
Lisätietoja:
St1 Biofuels Oy, Mika Aho, toimitusjohtaja, puh. 050 500 2072, mika.aho(at)st1.fi, www.st1.fi
Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy, Juha-Heikki Tanskanen, toimitusjohtaja, puh. 0400 814 243, juha-heikki.tanskanen(at)iuj.fi, www.iuj.fi
JS-Enviro Oy, Juha Saajoranta, toimitusjohtaja, puh. 040 763 59230, juha.saajoranta(at)pp.inet.fi, www.js-enviro.fi


