Kaatopaikkakaasun keräystä tehostetaan
Itä-Uudenmaan Jätehuolto tehostaa Porvoon Domargårdin jäteasemalla muodostuvan kaatopaikkakaasun talteenottoa. Rakennustyöt saattavat aiheuttaa tilapäistä hajuhaittaa.
Kaatopaikkakaasua on kerätty jäteasemalla jo vuodesta 1995 ja nyt kaasunkeräysjärjestelmä laajennetaan kattamaan vuonna 2007 käyttöönotettu kaatopaikka-alue. Kerätty kaasu toimitetaan Porvoon Energian kaukolämmön tuotantoon.
– Toimenpiteillämme olemme mukana ilmastotalkoissa. Kaatopaikkakaasun muodostumista mitattiin viime vuonna yhteistyössä Ilmatieteenlaitoksen kanssa, ja mittaustuloksia hyödynnettiin uuden täyttöalueen kaasunkeräyksen suunnittelussa. Kaikki kerätty ja käsiteltäväksi toimitettava kaasu on pois ilmakehästä maapalloa lämmittämästä, kertoo Itä-Uudenmaan Jätehuollon kehityspäällikkö Vesa Heikkonen.
Uusia kaasukaivoja asennettaessa joudutaan jätetäyttöä kaivamaan ja siitä saattaa aiheutua hajuhaittaa lähiympäristöön. Mahdollista hajua aiheuttavat työt tehdään viikon 20 aikana ja avoin jätetäyttö peitetään aina työpäivän päätteeksi.
– Urakoitsijana toimivan Porvoon Rakemi Oy:n kanssa on erityisesti kiinnitetty huomiota siihen, että hajua aiheuttavat työvaiheet saadaan suoritettua nopeasti, kertoo Heikkonen.
Kaatopaikalle päätyvän jätteen määrä pieneni merkittävästi vuonna 2008, josta lähtien kotitalouksien sekajäte on toimitettu Kotkan Energian hyötyvoimalaitoksen polttoaineeksi. Kaatopaikalle päätyy kuitenkin edelleen mm. sekalaista rakennusjätettä sekä yritystoiminnan jätettä.
Domargårdin jäteaseman hajuhaitat vähenevät kuluvan vuoden aikana merkittävästi, kun jätevesilietteen kompostointi alueella lopetetaan. Myös nyt rakennettava kaasunkeräysjärjestelmän laajennus vähentää muodostuvia hajuja.
Lisätiedot: kehityspäällikkö Vesa Heikkonen puh. 040 834 5016

