Kilpilahden uudelle jätekeskukselle ympäristölupa
Kilpilahteen suunnitellun jätekeskusalueen louhintaa ja jätekeskuksen toimintaa koskevat ympäristöluvat ovat saaneet lainvoiman. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi asiaa koskeneet valitukset. Louhintatyöt päästään nyt aloittamaan ja alueen jatkosuunnittelu etenee.
Kilpilahteen suunnitellaan korkeatasoista ympäristötekniikan keskusta, joka korvaisi 1960-luvulta asti käytössä olleen Domargårdin jäteaseman. Uuteen keskukseen siirrytään viimeistään silloin, kun tila Domargårdissa loppuu. Tätä ennen alueelta poistetaan runsaasti maa-aineksia ja louhetta, mikä tarkoittaa, että siirtyminen Kilpilahteen tapahtuu aikaisintaan vuonna 2016.
Jätteiden käsittely on muuttumassa nopeasti kaatopaikkasijoituksesta erilaisten materiaalien hyödyntämiseen. Jätekeskuksessa tarvitaankin runsaasti tilaa erilaisten jätemateriaalien lajitteluun ja prosessointiin. Jo nykyisellään Domargårdissa vastaanotettavista jätteistä merkittävä osa hyödynnetään jäteasemalla tai kuljetetaan teollisuudelle hyötykäyttöön.
Kilpilahden jätekeskuksen valmistelu aloitettiin ympäristövaikutusten arvioinnilla (YVA), joka valmistui vuonna 2005. Jätekeskuksen YVA palkittiin tuolloin vuoden parhaana ympäristövaikutusten arviointina. Jätekeskuksen asemakaava sai lainvoiman vuonna 2008 ja Uudenmaan ympäristökeskus myönsi jätekeskukselle ympäristöluvan vuoden 2009 lopussa. Ympäristöluvista valitti vain kaksi henkilöä, joiden valitukset Vaasan hallinto-oikeus jätti tutkimatta. Valittajilla ei katsottu olevan valitusoikeutta, koska heidän asuinpaikkansa sijaitsee kaukana jätekeskuksesta. Asia eteni vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka myös hylkäsi valitukset.
Tulevan jätekeskuksen alueella on tehty puuston päätehakkkuu vuoden 2009 aikana. Nyt alueella aloitetaan pintamaiden poisto ja kalliota ryhdytään louhimaan kesällä 2011. Kiviaineskuljetukset aloitetaan vasta uuden rinnakkaistieyhteyden valmistuttua.
Lisätietoa:
toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskanen puh. 0400 814 243
kehityspäällikkö Vesa Heikkonen puh. 040 834 5016


