Lietteen kääntö aiheutti hajua Porvoon jäteaseman ympäristössä
Domargårdin jäteaseman ympäristössä aamulla 12.10.2009 esiintynyt häiritsevä haju johtui lieteaumojen kääntämisestä väärään aikaan. Hajua esiintyi muutaman tunnin aikana.
”Lieteaumojen kääntäminen on normaali toimenpide ja osa kompostointiprosessia. Hajuhaitta aiheutui siitä, että aumat käännettiin väärällä tuulen suunnalla. Pahoittelemme häiriötä ja tarkennamme toimintaamme” kertoo Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n laatu- ja ympäristöasiantuntija Johanna Rusanen.
Jäteasemalla käsitellään vuosittain noin 6 000 tonnia Porvoon jätevedenpuhdistamon lietettä. Liete kompostoidaan mullaksi, joka käytetään suljettujen kaatopaikkojen maisemointiin. Lietteen kompostointi avoaumoissa päättyy kokonaan vuoden 2010 loppuun mennessä.
"Kompostin kääntämisestä vapautuvilla hajuaineilla ei tiettävästi ole varsinaisia terveydelle haitallisia vaikutuksia. Haju saattaa kuitenkin tuntua voimakkaana kilometrienkin päässä. Kompostoinnista ympäröivälle asutukselle aiheutuvat hajuhaitat luokitellaankin yleensä häiritseväksi viihtyvyyshaitaksi, ellei kysymyksessä ole erityisen voimakas sekä usein toistuva hajuhaitta. Ulkoilmassa voi vaaratta oleskella vaikka hajua tuntuukin", kommentoi I kaupungineläinlääkäri-hygieenikko Tiina Tiainen Porvoon kaupungin terveydensuojelusta.
Domargårdin jäteaseman hajuja seurataan päivittäin. Oman henkilökunnan ja tarkkailukonsulttien lisäksi tarkkailuun osallistuu jäteaseman naapureista koottu ympäristöpaneeli. Ympäristöpaneelin jäsenet raportoivat kuukausittain ympäristössä esiintyvistä hajuista sekä mahdollisista muista haitoista, kuten melusta, pölystä tai haittaeläimistä. Tarkkailutiedon avulla Itä-Uudenmaan Jätehuolto kerää tietoa toiminnan kehittämiseen.
Lisätietoa ympäristöpaneelista:
http://www.iuj.fi/tietoa-yhtiosta/ymparisto.aspx
Itä-Uudenmaan Jätehuolto on kuntien omistama osakeyhtiö, joka hoitaa kuntien vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät. Jätehuoltoyhtiön omistajakunnat ja toiminta-alue ovat Porvoo, Sipoo, Loviisa, Askola, Pernaja, Pornainen, Ruotsinpyhtää ja Liljendal. Jätehuolto hoidetaan asiakaslähtöisesti, kustannustehokkaasti sekä korostaen ympäristön kannalta kestäviä valintoja.
Lisätiedot: laatu- ja ympäristöasiantuntija Johanna Rusanen
puh. 020 637 7062, 0400-877 254
johanna.rusanen(at)iuj.fi


