Skip Navigation LinksEtusivu > Ajankohtaista > Vaihteleva sää vaikeuttaa jätekuljetuksia
ISO 9001 Bureau Veritas Certification

Vaihteleva sää vaikeuttaa jätekuljetuksia

- Muistathan huomioida talven sään vaikutukset

Lämpötilan vaihtelu pakkasrajan molemmin puolin tekee pihoista liukkaita. Jätteenkuljettajan työtä helpottaa kunnollinen hiekoitus ja lumityöt, jotka ovat pihojen osalta jokaisen kiinteistön vastuulla. Hiekoittaminen on erityisen tärkeää, jos pihatie tai jäteastian siirtoväylä viettää alaspäin. Lumityöt on hyvä tehdä kulkuväyliltä ja jäteastian ympäriltä. Myös kansi on hyvä pitää lumettomana.

Lämpimän talven sulava jää ja vesi aiheuttavat kelirikkoa etenkin sorateillä. Ongelmien välttämiseksi kannattaa huonosta tieyhteydestä ilmoittaa jätehuollon asiakaspalveluun. Liukkaan mäkitien tai kelirikon vuoksi jäteastian voi siirtää tilapäisesti toiseen paikkaan. Siirrosta tulee ilmoittaa hyvissä ajoin, jotta tieto ehtii välittyä jäteautoon ennen seuraavaa tyhjennystä.

Jos jäteastiaa ei sääolosuhteiden vuoksi voida tyhjentää, niin asiakas saa siitä tiedon postitse. Paikkaustyhjennys tehdään automaattisesti, taajama-alueella viikon sisällä ja haja-asutusalueella kahden viikon sisällä alkuperäisestä tyhjennyspäivästä. Jos jäteastia on täynnä, niin jätteet voi pakata säkkiin jäteastian viereen.

 

Lisätiedot: 
palvelupäällikkö Tuija Klaus puh. 020 637 7073