Skip Navigation LinksEtusivu > Tietoa yhtiöstä > Kilpilahden uusi jätekeskus
ISO 9001 Bureau Veritas Certification

Kilpilahden uusi jätekeskus


Kilpilahden jätekeskuksen alueelle on tarkoitus rakentaa korkeatasoinen ympäristötekniikan keskus. Tarve uudelle jätekeskukselle on koska maakunnan ainoa jätteenkäsittelyalue Domargårdissa on tilaltaan rajallinen. Suuri osa alueesta on suunniteltu eri jätelajien välivarastointiin ja siirtokuormaukseen, ennen toimittamista muualle käsiteltäviksi. Muita alueelle suunniteltuja toimintoja ovat muun muassa pilaantuneiden maiden käsittely ja jätteen loppusijoitus.

• Jätekeskuksen ympäristövaikutusten arviointi valmistui vuonna 2005. Jätekeskuksen YVA palkittiin Vuoden 2006 YYA-palkinnolla, jonka myönsi YVA ry. Louhinnan ympäristövaikutusten arviointi valmistui vuonna 2007.kilpilahti

• Kilpilahden jätekeskusalueen asemakaava sai lainvoiman vuonna 2008. Myös jätekeskuksen asemakaavan edellyttämän Kilpilahden rinnakkaistien toteutushanke käynnistyi. 

Lupaviranomainen
myönsi päätökset alueen louhinnalle ja jätekeskuksen toiminnoille joulukuussa 2009. Päätökset saivat lainvoiman lokakuussa 2010 kun korkein hallinto-oikeus hylkäsi lupia koskevat kaksi valitusta.

• Tulevan jätekeskuksen alueella tehtiin puuston päätehakkkuu vuoden 2009 aikana. Pintamaiden poisto aloitetiin syksyllä 2010 ja kallion louhinta alkoi kesällä 2011.  

Ensimmäiset jätteet voisi näillä näkymin tuoda uudelle keskukselle aikaisintaan vuonna 2018. Siihen asti käytetään Domargårdin jäteasemaa ja investoidaan sinne lain vaatimat muutokset. Suuri osa yhdyskuntajätteestä toimitetaan Kotkan hyötyvoimalaitokseen hyödynnettäväksi. 

Ilmoittaudu Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n ylläpitämään sähköpostirinkiin, jolle lähetetään tietoa hankkeen keskeisistä vaiheista. Rinkiin voi ilmoittautua sähköpostilla katariina.lossi(at)iuj.fi tai puhelimitse numeroon 020 637 7072.